Vuoden ikäinen.


Siitä on tasan vuosi, kun minusta tuli äiti. Läpi eilisen päivän ajattelin, miten vuosi sitten oli aika jännät paikat. Meni koko päivä sairaalassa, kunnes hitusen yli keskiyön tyttö viimein syntyi tähän maailmaan. Se oli varmasti elämäni hämmentävin päivä. Olin viettänyt viimeiset 15 tuntia lähestulkoon kokonaan silmät kiinni ja sitten tyttö olikin yhtäkkiä siinä. Kaikki se odotus ja pelko oli poissa!

Vuoteen mahtuu monenlaista tunnetta - on ollut itkua ja väsymystä, mutta eniten iloa ja kiitollisuutta. Se on mielenkiintoista, miten nopeasti äidin rooliin sujahtaa. Edellisenä päivänä on vielä hillunut miehen kanssa kahdestaan kaikessa rauhassa ja sitten siinä onkin joku mytty, joka asetetaan kainaloon eikä se lähde sieltä hevillä edes hetkeksi. Silti on ihan sellainen olo, että no näinhän se menee ja on aina ollut.

Että muuttuuko se elämä, kun vauva tulee taloon? No kyllä se muuttuu. Eihän sen jälkeen ole enää mikään samalla tavalla, ei ainakaan ajankäyttö. Samalla kun vauva syntyy, rullaa kello eteenpäin nopeammin, kuin koskaan ennen. Ei tajua minne päivät katoavat, kuukaudet, jopa vuosi menee niin sukkelaan, että pää on pyörällä. Vaikka aika menee nopeasti, on vauva paras opettaja läsnäoloon. On vain tämä hetki ja me.

Nyt tuosta pienestä mytystä on kasvanut jo iso ja reipas ihmisen taimi. Ei meinaa virta loppua, vaikka koko päivän touhottaa tauotta eteenpäin. Jokainen päivä on seikkailu ja nurkan takana aina jotain jännää. Ei malteta miehen kanssa odottaa, mitä kaikkea tulevina vuosina on vielä luvassa! :)

Onnea Erin 1v!



Valinnan vaikeuksia julistekaupoilla.

Yhteistyössä Desenion kanssa






Mikä tuo viherkasvien ohella parhaiten kotoisuutta kotiin? Sanoisin, että taulut ovat aika kärkisijoilla. Edellisessä kodissa niiden ripustaminen vei lopulta niin kauan, että vietimme miltei koko neljä vuotta ilman taulun taulua. Nykyisessä asunnossa olemme tsempanneet kovasti ja seiniltä löytyy jo useampi taulu ilahduttamasta. Suunta on ollut ylöspäin eikä loppua näy! Paras juttu tauluissa ja julisteissa on se, että niitä pystyy vaihtamaan muutamassa minuutissa ja näin koti saa jälleen uuden ilmeen.

Desenioon  on voinut viime aikoina törmätä siellä sun täällä. Nettiputiikin julisteet saivat myös allekirjoittaneen pään pyörälle sillä valikoimaa totisesti riittää. Selasin lopulta kaikki julisteet läpi (huh!) ja löysin vaikka mitä herkkuja meidän seinälle.



Balance-juliste oli ensimmäinen, johon kiinnitin huomioni. Juliste muistuttaa siitä, miten elämää tulisi elää täysillä, mutta tasapainossa. Ehkä sen ohi kulkiessa muistan muutaman siitä löytyvän "elämänohjeen" taas paremmin. Näin tuntuu tuumailevan moni muukin, sillä kyseinen juliste löytyy suosituimpien julisteiden joukosta :)




Luontojulisteet toimivat kivasti tekstitaulujen ohella. Nyt kun ei täällä kaupungissa paljon metsään eksytä, on pala metsää omalla seinällä. Myös Forest-julisteesta löytyy tärkeä viesti "The best and most beautiful things in the world cannot be seen or even touched. They must be felt with the heart". Julisteen pyöreä kuva tuo kivaa vaihtelua perus suorakaiteelle.

Maailmankartta-julistetta pohdin pitkään. Toisaalta se on niin tavanomainen, toisaalta taas hirmu ajaton. Kun törmäsin tähän vesiväreillä maalattuun tummanharmaaseen versioon, ei tarvinut enää miettiä. Se on tarpeeksi perus olemalla kuitenkin hieman erilainen, verraten mustaan versioon.

Miialta nappasin joskus kivan idean laittaa jokaisen matkustetun maan/kaupungin kohdalle pieni tarra. Voipi olla, että toteutan tämän julisteen kanssa kyseisen idean. Mitä luultavimmin siitä seuraa kauhea hinku päästä varaamaan lisää lentoja..


Tulevaisuudessa Erin saa varmasti oman huoneen, joten katselin julisteita myös sillä silmällä. Pidän pastelleista lasten jutuissa, joten Cloud ja Alphabet tuli klikattua samantien ostoskoriin. Ihana vaihtoehto Pilvi-julisteelle olisi tämä Ice Cream-juliste - miten söpö! Jos pastellit eivät miellytä silmää, niin lasten tauluista löytyy paljon myös mustavalkoisia versioita!


Kollaasin kuvat Desenion herkullisesta Instagramista

Valikoiman lisäksi hyvää Deseniossa on myös edullisuus. Julisteet eivät ole ollenkaan pahan hintaisia ja useampia niistä saa monessa eri koossa. Näin ollen voi helposti suunnitella kollaaseja eri kokoisista tauluista. Apua tauluseinän rakentamiseenkin sieltä saa - klik.


Mitäpä tykkäätte Desenion valikoimasta? Mitkä ovat sinun suosikkejasi?





Uusi arki.



Niin vain ihana vauvavuosi alkaa olla lopuillaan sillä viimeisiä päiviä viedään. Tarkalleen ottaen jäljellä on enää kuusi päivää ja voimme todeta, että lapsestamme on tullut taapero. Miten paljon vuoteen mahtuukaan ihania muistoja, miten nopeasti kaikki lopulta meni. 

Nyt jo totuttelemme uuteen arkeen, joka on vienyt meidät mennessään. Ensinnäkin Erin aloitti päiväkodissa noin pari viikkoa sitten. Kävimme siellä ensin tutustumassa yhden viikon ajan eri kokoonpanoilla ja siitä seuraavalla viikolla tyttö saikin jo jäädä päiväkotiin itsekseen. 
Päiväkodin ja uuden arjen myötä on syntynyt monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Joidenkin tunteiden kanssa taistelen edelleen, mutta on pakko ajatella, että kaikilla asioilla on useampi puoli. On totta, että alle vuoden vanhalle päiväkodin aloittaminen voi olla kova paikka. Se on kova paikka lapselle, mutta se on sitä myös vanhemmille. Tiedämme kuitenkin, että tyttö ei ole arimmasta päästä ja uskoin kokoajan, että hän pärjää päiväkodissa hienosti. Toki pitkät päivät uudessa ympäristössä väsyttävät ketä tahansa ja olemmekin koko perhe olleet viimeiset pari viikkoa ihan omissa oloissamme sillä aikaa ja paukkuja mihinkään iltarientoihin ei kertakaikkisesti ole ollut :) 



Nukkumiset ja syömiset saimme onneksi päiväkotirytmiin jo kesän aikana, joten siinä mielessä päiväkotiarjen aloittaminen sujui vaivattomasti. On kuitenkin asioita, mitä tyttö ei osaa vielä tehdä itse, kuten syöminen. Lusikka menee lautasen ja suun väliä, mutta harmillisesti ruoka jää usein siihen välimatkalle ;) Päiväkotiruoka on myös hieman erilaista, mitä kotona olemme syöneet, ja tästä syystä olemmekin nyt muutaman kerran kuulleet, ettei tyttö ole päivällä syönyt juuri mitään. Äitinä sitä haluaisi olla tietenkin paikalla ja varmistaa, että toinen saa vatsansa täyteen. Päiväkotiryhmät ovat isoja ja hoitajia vähän, se ajatus on ehkä se kurjin, mitä mielen päällä pyörii. Mitä, jos jotain tapahtuu, kun toinen on vielä niin pieni ja ehtiväinen?

Toisaalta päiväkodissa on ollut tytön mielestä ihan hurjan hauskaa löytää kasapäin uusia leluja, saada ympärilleen saman ikäisiä leikkikavereita ja päästä osallistumaan laulu- ja leikkihetkiin. Tyttö on selvästi innoissaan musiikkituokioista lauluineen ja soittimineen. Marakassi löytyi käteen heti, kun päiväkodin lelulaatikko avautui ja iltaisin tyttö esittää meille Pikkuiset kultakalat-laulua - ilman sanoja tosin vielä tässä vaiheessa. Suloista!



Sanana arki kuulostaa omaan korvaani aina vähän tahmealle, kylmälle ja inhottavalle. Vaikka arkea se taisi tuo vauvavuosikin olla - kotiarkea - niin minusta se oli ihanaa, ainutlaatuista aikaa kotona oman pikkumurun kanssa. Toisinaan väsytti ihan liikaakin, mutta mitään en siitä vaihtaisi pois. Onneksi otimme usein rennosti ja viihdyimme yöpaidassa pitkälle päivään saakka. Sitä tavallista arkea normimenoineen, aikaisine aamuineen ja ruuhkissa jonottamisineen ehtii toteuttaa niin monen monta vuotta tästä eteenpäinkin.




Onko vauvavuosi todella jo ohi?


En  olisi ikinä uskonut, miten nopeasti vauvavuosi voi mennä. Vaikka siitä varoiteltiin, pääsi se yllättämään täysin. Muistan siitä paljon, mutta paljon on myös hämärän peitossa. Väsymys, valvominen, koliikki-itkut...ne pitivät huolen, että toisinaan ajantaju katosi ja yritti vain selvitä seuraavaan päivään. Jossain vaiheessa tuntui, kuin olisi ollut kokoajan ilta - taasko me mennään nukkumaan? Enhän ole tehnyt tänään vielä mitään? Joskus sain paljonkin aikaan ja silloin oli paras mieli. Oli ihania, rauhallisia aamuja, kun sytytin kynttilöitä ja katselin pakkasta ikkunasta. Niitä on ikävä.

Huvittuneena katson päiväkirjaa, jonne silloin tällöin rustaan ajatuksia. Edellinen kirjoitus on kirjattu 6.9.2015, jossa kirjoitan synnytyksestä. En ole siis liiemmin ehtinyt päiväkirjan äärelle koko vuonna..
Onneksi sain toisinaan jotain muistiin blogiin, niin voin postauksia lukemalla todeta, että kyllä tässä välissä on jotain elämääkin ollut ;)



Viime viikolla väänsin sukulaisille ja kummeille synttärikutsuja 1-vuotisjuhliin. Pieni vauva on kadonnut jonnekin ja tilalle on tullut joka paikkaan ehtivä neiti, jolla on ihana nauru ja metkut mielessä. Tunnistan sen haikeuden, mistä monet äidit (ja isät) puhuvat. Innolla odotetaan, että lapsi kasvaa, mutta kuitenkin haluaisi jarruttaa menoa niin, että pieni pysyisi pienenä vielä pitkään. Vauvat kasvavat aivan liian nopeasti, mutta onneksi ne keksivät ja oppivat kokoajan uusia, hassuja asioita, joilla viihdyttävät vanhempiaan. Toisen alkutaivalta on ollut niin kiva seurata :)

PS. Jos haluat tehdä omat jätskikutsut, niin ohje löytyy täältä!





Viimeinen kolmannes.



Kirjoittelin aiemmin raskausajatuksia täällä ja täällä. Nyt olisi kolmannen sekä viimeisen raskauspostauksen vuoro. Onneksi laitoin viime kesänä vähän asioita ylös, muuten olisi jo hieman vaikea muistaa kaikkea :)

Raskausviikon 27 jälkeen sain ottaa rennommin mitä pitkään aikaan sillä kesäloma ja äitiysloma kutsuivat. Heti alkajaisiksi lähdimme sukulaisporukan kanssa Kroatiaan viikon reissulle. Matka jännitti vähän siitä syystä, etten olisi tahtonut enää tuossa vaiheessa matkustaa noin pitkäksi aikaa pois Suomesta. Ruokailuasiat mietityttivät ja se, jos jotain tapahtuisi, niin miten pärjäisin surkealla englannillani sellaisessa tilanteessa. Jos olisin tiennyt miten kaukana mantereesta hotellimme oli, olisin luultavasti jäänyt kokonaan kotiin. Onneksi mitään ei tapahtunut ja kun pysyttelin pois kuumimmasta auringosta, niin kaikki meni vallan hienosti ja meillä oli ihana Kroatian reissu joka jäi viimeiseksi ulkomaanmatkaksi vähään aikaan.

Täysin lomalla en ollut kesälomallanikaan sillä tein muutamia kuvauskeikkoja heinäkuulle saakka. Masu ei sinällään ollut este, mutta nopeus ja ketteryys varsinkin lapsikuvauksissa alkoi olla vähän kehnolla tasolla. Hiki valui ja olin melkoisen poikki keikkojen jälkeen, mutta tykkäsin siitä hommasta niin paljon, että en todellakaan halunnut sanoa "ei". Vielä loppukesästäkin sain kuvauskyselyitä ja hammasta purren pakotin itseni kirjoittamaan, etten voi enää ottaa lisää töitä, jotta muistan nauttia ainutlaatuisesta ajasta ennen vauvan tuloa ihan vain lomaillen.



Jatkoin kesäkuussa käyntejä toukokuun puolella alkaneessa Nyyttiryhmässä. Ryhmä oli tarkoitettu synnytyspelon kanssa kamppailevia varten ja kokoonnuimme yhteensä kuutisen kertaa (joista pääsin mukaan neljästi Kroatian reissumme vuoksi). Kävin myös Jorvin sairaalassa juttelemassa kätilön sekä lääkärin kanssa tulevasta koitoksesta. Nämä olivat supertärkeitä tapaamisia ja kaiken kruunasi se, että saimme kaksi ylimääräistä ultraa lääkärikäyntien yhteydessä ja näin ollen näimme Pullan raskauden aikana neljästi ultran ruudulta.

Viikolla (rv) 29 masu oli edelleen pienehkö (ainakin omasta mielestäni). Neuvolatädin mukaan sf-mitta 24,5cm oli aika vähän (keskikäyrän alapuolella) ja hän päivitteli, etten ilmeisesti ainakaan herkkuja ollut syönyt. Itselleni nuo mitat eivät kertoneet yhtään mitään, mutta olin salaa tyytyväinen, ettei vauva ollut ainakaan suurikokoinen sillä se ei varmasti olisi helpottanut synnytyskammoani.
Viikolla 28+4 vauva painoi arviolta 1,2kg. Itselleni oli tässä vaiheessa tullut kuusi raskauskiloa.

Rv29 sain neuvolakäynnillä sijaishoitajan oman hoitajani ollessa kesälomalla. Olin aikaisemmin kieltäytynyt sokerirasituskokeesta ja uusi hoitaja tivasi asiasta tiukkaan sävyyn. Käynti jäi mieleeni tylsimpänä neuvolakäyntinä mitä koko raskauden aikana oli, vaikka ymmärsin, että työtään hänkin vain teki. Hoitajan tyyli räpättää asiasta oli niin tyly ja uhoava, että itkin käynnin jälkeen autossa terveysaseman pihalla. Oman hoitajani kanssa olimme käyneet asian lävitse eikä ymmärtääkseni kenenkään ole pakko osallistua mihinkään kokeeseen, jos ei itse halua. Asiaa puolsi myös se, että vauva oli pienikokoinen ja oloni oli ollut kaikin puolin niin loistava. Uusi hoitaja soitteli kotiin asti ja väänsi minut lopulta rasituskokeeseen sillä ehdolla, että koe tehdään sormenpäästä (kärsin megalomaanisesta piikkikammosta). Koe tehtiin heinäkuussa raskausviikolla 31 ja se oli tietenkin kesän kuumimpia päiviä. Rasituskoe meni ihan hyvin ja selvisin pyörtymättä vaikka syömättä oleminen helteessä raskaana ei ollut paras kokemus. Niin vain lätkäisivät loppuviikoilleni raskausdiabetesdiagnoosin yhden arvon mentyä hippasen yli viitearvojen. Kaikki oli mennyt niin hyvin tähän saakka, että olin aivan allapäin koko asiasta. Kotona arvot olivat täydelliset ja sanoin lopulta puhelimeen, etten aio mitata sokereita enää kertaakaan, johon hoitajani totesi, että selvä homma, ei hänenkään mielestä tarvitse. Jouduin kuitenkin käymään neuvolassa kuuntelemassa kaksi tuntia (??) luentoa lautasmallin kasaamisesta...voinette arvata tunnelmat.



Ruokahalu oli ollut superhyvä koko raskauden ajan ja viikolla 31 se kasvoi entisestään. Muutaman kerran taisin nousta yölläkin haukkaamaan jotain pientä, mutta muuten lisäsin aterioita ja söin entistä useammin. Autossa oli aina pari pähkinäpussia kaiken varalta ja mies kuittaili humoristisesti syömisistäni. Mielihaluja ei ollut missään vaiheessa raskautta, mutta jossain vaiheessa avokadot hieman ällöttivät. Luulen, että söin niitä vain liikaa..

Viikon 30-31 jälkeen raskaus alkoi jo hieman tuntua, vaikka olo oli edelleen varsin mainio. Supistelua oli aika paljon tietyissä tilanteissa, mutta ne olivat lähinnä ärsyttäviä, eivätkä lainkaan kivuliaita. Potkut olivat jo napakoita ja varsinkin nukkumaan mennessä niitä tuli todella paljon ja lujaa! Sätkin sängyssä lukiessani ja mies kyseli mitä tapahtuu. Varsinkin alaviistoon suuntautuvat potkut saivat minut hyppimään.
Kärsin koko raskausajan unettomuudesta eikä tilanne parantunut edes lomalle jäätyä. Parhaina öinä sain unta noin kuutisen tuntia yössä, kun monen tunnin pyörimisen jälkeen viimein nukahdin, mutta senkin ajan heräilin vähän väliä vauvan liikkeisiin ja milloin mihinkin. Aamuyöstä Pullalla oli tapana laittaa pystyyn puolen tunnin potkusessiot - joskus se nauratti, joskus ei. Yritin ottaa siitä ilon irti, kohtahan siellä masussa ei olisi enää ketään.
Raskauteni suurin ongelma oli juuri tämä unettomuus, joten positiivista sinällään, ettei sen pahempaa.

Kesä eteni ihanasti enkä olisi voinut olla onnellisempi siitä, että sain olla kotona ja tehdä mitä huvittaa. Nautiskeltiin Vilman kanssa metsässä, kerättiin porukalla mustikoita ja käytiin miehen kanssa masukuvauksissa. Häiden jälkeen oli kiva päästä pitkästä aikaa kameran toisella puolelle. Nautin suunnattomasti myös Pullan liikkeistä ja arvailusta, missä jalka, pää ja peppu olivat milloinkin. Iltaisin tökimme toisiamme vuorotellen masun läpi ja odottelimme malttamattomana tapaamispäivää.



Olen luonnostani todella herkkää tyyppiä, mutta viimeisen kolmanneksen aikana itkuherkkyys meni ihan omalle tasolleen. En tiedä pystyinkö katsomaan telkkarista mitään niin, etten olisi paria(kymmentä) kyyneltä samalla tirauttanut. Miehen mukaan olin muuten edelleen varsin hyvällä tuulella.

RV35 kävimme viimeisellä pelkopolitapaamisella Jorvissa ja saimme kolmannen tyttöarvauksen. Pullan painoarvio oli silloin 2,4kg ja itselleni oli tullut seitsemän raskauskiloa. Näimme ruudulta ihmeellisen tarkkaa kuvaa pienestä aarteestamme ja lääkärikin ihasteli tytön pusuhuulia. Se oli parasta terapiaa pelkoja ajatellen.

Viikolla 36 alkoivat selkäoireet ihan puskista. Olin selvinnyt raskauden loppupuolelle ilman kipuja, joten ajattelin, että johan se oli aikakin. Yksi viikonloppu meni itkiessä sillä kipu tuntui seistessä, istuessa ja maatessa. Venyttelin lähes kaksi päivää putkeen kaikilla keksimilläni tavoilla ja pyysin miestä hieromaan selkääni, kun en enää itse jaksanut. Luultavasti masu oli kasvanut lyhyessä ajassa hiukan enemmän eikä selkäni jaksanut yöllä sitä vääntöä. Aloin nukkua tyyny masun alla, kylkiasennossa ollessani ja toisen tyynyn työnsin vielä polvien väliin. Selän taakse muotoilin peitosta kasan, niin että pystyin nojaamaan rennosti sitä vasten. Näillä toimilla kivut hävisivät parissa päivässä.
Viikolla 38 nivusissa tuntui sen puoleen aika jännälle ja kääntyminen yöllä sängyssä (sekä kaikkien tyynyjen ja peittojen järjestely jokaisen kääntymisen yhteydessä) aiheutti pientä irvistelyä. Kävellessä jalat tuntuivat siltä, kuin ne olisivat irti lonkista. Enpä paljon halunnut valitella, kun oli muuten niin hyvä olla. Ihmiset kyselivät onko vaivoja: vastasin, että kerran oli selkä vähän kipeä..

Tässä vaiheessa kävin lainaamassa itselleni Tens-laitteen sillä olin kuullut siitä niin hyvää. Meidän piti osallistua myös maksulliseen synnytysvalmennukseen, mutta se jouduttiin valitettavasti peruuttamaan jonkin remontin vuoksi. Vähän aikaa taisin panikoida sillä emme olleet osallistuneet minkäänlaiseen synnytysvalmennukseen ja se ainoakin nyt peruuntui. Onneksi olin päässyt pelkopolilla puhumaan suu vaahdossa. Luin koko odotuksen ajan kaikenlaista raskauteen ja synnytykseen liittyvää, joten sekin auttoi paljon.

Viikolla 39 kävin vyöhyketerapiassa, vaikkei minulla varsinaisesti ollut mitään ongelmaa unettomuuden lisäksi. Halusin tietää mitä siellä tapahtuu ja jännittihän se vähän, että josko siitä vaikka raskaus käynnistyisi, kuten monella. Mikään kiire ei tosin ollut saada vauvaa pihalle ja odottelin ihan mielelläni. Olisihan edessä voinut olla vielä useampi viikko, mutta Pullapa päätti olla ajoissa ja näytti ensimmäiset merkit tulostaan maanantaina 31.8 kun viikkoja oli kasassa 39+4.



Kaiken kaikkiaan en voisi olla tyytyväisempi raskausaikaan. Kaikki meni niin hyvin, lähes täydellisesti! Vointi oli hyvä (väsymystä on varmasti kaikilla) eikä mitään vakavaa sattunut raskausmatkalla. Aika kului nopeasti ja olotila tuntui luonnolliselta. Jos ei tarvisi synnyttää, voisin olla koska tahansa uudelleen raskaana. Se on harmi, että synnytyspelko rajoitti hieman raskaudesta nauttimista, mutta onneksi siihen sai apua. On aikamoinen ikävä tuota masua, kun kuvia katselee :)


Visiitti Tukholmaan.



Terkut helteisestä Tukholmasta! Tehtiin perheen kanssa pikkureissu naapuriin sillä jonnekin oli kerta kaikkiaan jo päästävä tämän yli vuoden kestäneen reissupaussin jälkeen. Norwegianin halpalennot saavat yleensä sormet näppäimille alta aikayksikön ja kunnon Ruotsin reissusta oli vierähtänyt tovi jos toinenkin. Taisimme käydä siellä viimeksi pari vuotta sitten laivalla, mutta maissaoloaikaa kertyi vain viitisen tuntia, joten siinä ei ihmeitä silloin ehditty. Kesäistä Tukholmaa emme olleet nähneet pitkään aikaan, joten mitäpä sitä enää sen enempää miettimään :)





Saavuimme kaupunkiin keskiviikkoaamuna ja heti Arlanda Expressistä ulos astuessa tuli mukavan kotoisa tunne. Olen aina tykännyt Tukholmasta, mutta erityisesti tällä kertaa se näyttäytyi kaikessa ihanuudessaan. Jos minut olisi tiputettu keskelle Tukholman katua ja kysytty missä olen, en varmaan olisi edes arvannut oikein. Kaikkialla vaikutti niin kansainväliselle ja kuuma helle vei ajatukset jonnekin Etelä-Euroopan hujakoille. Lisäksi saimme niin ystävällistä ja iloista palvelua, että vastaavaa en Ruotsinmaalta muista (asiaan saattoi vaikuttaa se, että mies puhuu ruotsia.. minä en :D) Pienet asiat ja huomioon ottaminen virittävät mielen nopeasti iloiselle taajuudelle. 

Kaupungissa oli todella helppoa liikkua lapsen kanssa ja varsinkin vanhemmat ruotsalaisleidit tulivat kilpaa Erinin juttusille. Reissun mukavuuteen vaikutti suuresti myös se, että Erin oli alusta loppuun saakka niin reipas, että jopa me vanhemmat yllätyimme suuresti! Ihan uskomattoman kärsivällisesti neiti jaksoi istua rattaissa, kunhan sai ruokaa eteensä säännöllisesti ja vaipat kuiviin :)


Tälläkään kertaa ei aikaa "maissa" ollut hukattavaksi asti sillä olimme varanneet hotellista vain yhden yön. Melko nopeasti kaupungilla kävellessä tuli olo, että olisi pitänyt ottaa pari lisäpäivää, jotta pääsisi kunnolla ja rauhassa tutustumaan muuhunkin, kuin keskustan tavarataloihin. Ihan hyvin kuitenkin ehdimme ne, mitä olimme ajatelleetkin: vähän shoppailua ja Fotografiska-museoon.

Ensimmäisenä päivänä kiersimme kauppoja ja huomasin, että ostokset liittyivät aikalailla Eriniin. Jotenkin en osaa enää itselle katsoa mitään (varsinkaan vaatteita), vaikka tarvetta kyllä olisi. Lastenputiikit veivät nyt mennessään ja poikkesimme mm. Livlylle, Elodie Detailsille, Newbien liikkeeseen, Åhlensin sekä NK:n lastenosastolle. Paljon olisi kaikkea ihanaa löytynyt ja pari juttua lähtikin mukaan.


Kesällä ruokailut lapsen kanssa hoituvat hirveän helposti, kun rattaita ei tarvitse sulloa sisätiloihin. Olin katsonut muutaman ruokapaikan valmiiksi, jotta tietäisimme suunnilleen minne suunnata, kun nälkä iskee. Ensimmäisenä päivänä söimme salaattilounaan Frescossa, joka oli kiva paikka lähellä kauppoja. Illalla metsästimme ruokapaikkaa vähän liian pitkään sillä suurin osa paikoista olikin mennyt jo kiinni ja nälkä alkoi olla kovaa luokkaa. Viimein monen kilometrin kävelyn jälkeen päädyimme Rydbergin tunnelmalliselle takaterassille nauttimaan pastaa ja hampurilaista. Se oli lopulta tosi hyvä valinta :)

Erinin ruuat saimme lämmitettyä milloin missäkin kahvissa, kun kysyimme sattuisiko löytymään mikroa sitä varten. Kuulemma Åhlensilla on alakerrassa jonkinlainen vauvojenhoitotila, mutta emme sitä tulleet lopulta etsineeksi. Kesällä vaipat voi vaihtaa niin näppärästi missä tahansa, että sitäkään asiaa ei tarvinut sen kummemmin miettiä. Aikuisia varten Ruotsissa saattaa olla vaikea löytää ilmaista vessaa, joten vinkiksi, että kauppakeskus Moodissa sellaiseen pääsee varsin näppärästi ja hieno hotelli helpotus se totisesti olikin!


Fotografiskaan pääsin viimein monen vuoden odotuksen jälkeen. Siellä pyörii aina useampi näyttely samaan aikaan ja tällä kertaa vuorossa olivat mm. Bryan Adams, Nick Brandt ja Aapo Huhta. Halusin myös ostaa erään julisteen muistoksi reissusta sekä meidän viisivuotis hääpäivän kunniaksi, joten sellaisellakin asialla siellä kävimme. Nyt pitäisi saada vielä kehys ostettua, näillä hommilla on tapana vähän kestää ;)


Hotellihuoneessa Erin rauhoittui vallan nopeasti, kun telkkarista tuli tuutin täydeltä ruotsalaisia piirrettyjä. Jos kaikki reissut ovat tämän tyttösen kanssa tästä eteenpäin näin helppoja, niin alan kohta varailla seuraavaa jostainpäin Eurooppaa. Oli se ihanaa meistä vanhemmistakin päästä vähän kotiympyröitä kauemmaksi. Meikäläinen kun tekee aika paljon töitä kotoa, niin reissussa on helppoa rentoutua sillä siellä ei yksinkertaisesti pysty tekemään mitään töiden eteen :)




10 kk minihaastattelu.


Mitä kuuluu?
Hyvää! Olen nukkunut paljon ja syönyt sitäkin enemmän. Olen myös pysynyt terveenä eikä mikään juuri nyt harmita.

Mitä olet viime aikoina puuhaillut?
Koko perhe on ollut viikon verran lomalla, joten on ollut ihan huippua viettää enemmän aikaa myös iskän kanssa. Ollaan käyty joka päivä useammalla vaunulenkillä, keinumassa ja asioilla. Keskiviikkona kävin muiden vauvojen kanssa sosemaalaamassa Sepän puistossa, se oli aika hauskaa! Sitten ollaan vaan otettu rennosti, nukuttu, tutkittu keittiön laatikoita ja välillä vedetty vahingossa Vilmaa hännästä. Ensi viikolla pääsen taas ulkomaille, se on jo toinen kertani Ruotsissa.



Mitä uusia taitoja olet oppinut?
Ryömimään tosi lujaa! Saan tarvittaessa kutosvaihteen päälle ja sillä etenen niin nopeasti Vilman vesikipolle, ettei kukaan ehdi kissaa sanoa. Lisäksi osaan taputtaa, heiluttaa ja läpsäistä "high-fivet"! Viikon verran olen myös noussut seisomaan milloin missäkin, varsinkin sohvaa vasten. Siitä lähden joskus kävelemään, kun en muista, etten pääse askelta pidemmälle. Onneksi äiti tai isä ottaa kopin!

Mikä on tällä hetkellä parasta/ hauskinta?
Voisin kylpeä päivät läpeensä, se on niin hauskaa! On ihanaa läpsytellä vettä ympäriinsä ja leikkiä vesileluilla. Itken aina sydäntäsärkevästi, kun minut nostetaan pois vedestä.
Tykkään myös erityisesti sähköjohdoista, kengistä, mattojen alusista ja kaikista jännistä kaapeista sisältöineen. Minua alkaa usein naurattaa, kun olen johtojen kimpussa sillä tiedän, että ne ovat kiellettyjä.



Mistä et tykkää?
Siitä, jos pitää lopettaa hauska leikki, koska äiti tai isä sanoo niin. En myöskään tykkää olla paikallani autossa sillä se on niin tylsää.

Miten nukut?
Omassa uudessa pinnasängyssä, jossa on hyvin tilaa. Olisi ihana nukkua äidin ja isän välissä ja toisinaan pääsenkin sinne, jos oikein innostun aamuyöllä huutamaan. Omassa sängyssä olen kuitenkin viihtynyt ihan kivasti ja jokeltelen sieltä herättyäni. Joskus keskellä yötä istuskelen sängyssä ja höpöttelen omiani. Sitten äiti tai isä tulee laittamaan minut takaisin nukkumaan. Heräilen yöllä monta kertaa etsimään tuttia, mutta toisinaan nukun onneksi paremmin.



Kenen seurassa viihdyt parhaiten?
Äidin seura kelpaa aina, mutta isän kanssa meillä on niin hauskaa! Isällä on aina pilkettä silmäkulmassa ja pienet hippaleikit mielessä. Siitä syystä villiinnyn välillä hurjasti ja etenen tuhatta ja sataa pitkin kämppää. Isä konttaa perässä ja huutaa, että ottaa minut kiinni. Kiljun ja ryömin niin lujaa, kuin pääsen.

Viihdyn myös muiden seurassa, olen sosiaalinen ja hymyilen paljon kaikille. Yleensä minut saa ottaa syliin kuka tahansa ja vain pari kertaa olen vierastanut, kun olen ollut tosi väsynyt ja joku on tullut naamani eteen höpöttämään. Toisten lasten seurasta pidän myös ja seuraan tarkasti kaikkia tapahtumia ja leikkejä!

Mitä syöt?
Syön vielä pääasiassa soseita, mutta sormiruokailen kaikenlaista siinä välissä. En ole vielä saanut yhtään hammasta, joten mutustan ikenillä sen, mitä pystyn. Parasta ovat leivänmurut, raejuusto ja maissinaksut. Marjat ovat vähän turhan kirpsakoita makuuni, mutta toisinaan syön niitäkin. Aamulla ja illalla saan äidiltä maitoa, se on tietysti kaikista parasta.