Kuinka löytää se oikea?


Heräsin aamulla sateenropinaan (ja helkkarinmoiseen jalkakramppiin, mutta ei siitä sen enempää) enkä varmaan tiedä ihanampaa tapaa herätä! Eilisen aurinkopäivän jälkeen voi taas vähän sataa. Mieskin siinä nousi peiton alta ja lähti käymään Vilman kanssa lähipuistossa. Join kupin kahvia rauhassa (ei kovin yleistä herkkua) ja sohvalla istuessani huomasin jälleen miettiväni muuttoa. Olen miettinyt sitä aika monta kertaa viimeisen puolen vuoden aikana ja se saa mahanpohjan kivasti kuplimaan - jo pelkkä ajatus uudesta kodista, unelman toteutumisesta. Vaikka rakastamme asua täällä missä nyt olemme, Helsingin keskustassa leveiden ikkunalautojen keskellä, niin jatkoa ajatellen unelmat ovat jossain muualla.



Kaikki alkoi kai siitä, kun olin ensimmäisiä viikkoja raskaana ja tuttu raskausoire, unet, palasi kuvioihin. Jostain syystä näen raskausaikana paljon enemmän unia (tai muistan ne paremmin aamulla), kuin muuten. Palasin unissani vanhaan lapsuudenkotiin, jonne olen parikymmentä vuotta palannut öisin lukemattomia kertoja. Kai se oli universumin hienovarainen tapa kertoa, että nyt olisi hyvä aika toteuttaa SE elämänpituinen haave omakotitalosta. Olen tehnyt elämässä muutamia nopeita suunnanmuutoksia, koska tiedän, että jos tunne on vahvasti positiivinen, niin se kannattaa toteuttaa. Tämäkin saattoi vaikuttaa pikaiselta idealta, mutta oikeasti se on ollut iso unelmani jo lapsesta saakka.

Menin heti katsomaan taloja Oikotieltä. Tiesin, mitä etsin ja "yllätys" oli suuri, kun löysin yhden kappaleen sellaisia, joita voisin oikeasti mennä paikan päälle ihastelemaan. Katsoin talot läpi huvikseni Keski-Suomeen saakka ja vain yksi löytyi. Naureskelin itselleni, miten taas onnistun kaipaamaan jotain sellaista, mitä ei varmaan ole edes olemassa. Noh, ainakaan meidän hintaluokassa.

Hetken päästä oli pakko näyttää taloa miehelle, koska en enää pysynyt housuissani. Mietin jonkin aikaa pilaanko oman fiilikseni, kun mies sanoo, ettei todellakaan ole muuttamassa mihinkään vai innostuisiko se sittenkin. Mies tykkäsikin ajatuksesta, vaikka ihmetteli mistä ihmeestä taloajatus juuri nyt tuli mieleeni (aivan kuin ei vaimoaan tuntisi).



Seurasi pari puhelinsoittoa ja jo seisoimme välittäjän kanssa vihreällä pihalla. Ympärillä oli suuria kuusia, nurmikkoa, omenapuita, marjapensaita ja vaaleanpunainen puutalo. Siitä tulisi Villa Hattara, mietiskelin mielessäni. Siellä pihalla seisoskellessani tiesin yhä vahvemmin, että tämän haluan lapsilleni antaa. Sen, kun muistaa jokaisen kiven ja kannon vielä aikuisenakin omalta pihalta.

No, ihanasta fiiliksestä huolimatta talokauppoja ei syntynyt ja ajettiin kotiin omissa mietteissämme. Mutta unelma oli nytkähtänyt eteenpäin sen verran, että paluuta ei enää ollut.

Jatkoimme armotonta etsiskelyä, oli hakuvahtien ilmoituksia sähköpostissa, ja roppakaupalla "kamala, kamala, kamala"- ajatuksia. Sitten yhtäkkiä löytyi taas yksi helmi. Tiedettiin jo matkalla, että tarjous on alla ja pyynnissä ihan liikaa isoja numeroita, joihin emme pystyisi. Kuin itseä kiusataksemme kävelimme huoneesta toiseen leuka lattiassa ja ihastuneita huokauksia päästellen. Välittäjä oli niin mukava, että meistä tuntui, kuin se olisi halunnut antaa talon avaimet meille heti eteisessä. Siellä oli kaikki: oli pönttöuunit, lautalattiat, vanhat ikkunat, oma rauha, pihasauna ja kuusessa puumaja. Siellä oli myös se tärkein, SE tunne! Ilman sitä ei voi edes ajatella muuttavansa.

Jätimme suorastaan naurettavan tarjouksen, mutta yritettävä oli, vaikka epätoivoisesti. Sinne se sitten meni jollekin toiselle, hei hei vaan ja raastava tunne jäi sydämeen. Ajattelin, että kovin montaa en taida jaksaa. Rakastua, pettyä ja menettää. Miten vaikeaa voi olla löytää se oikea? Ihmiset lohduttelivat, ettei se ollut meille tarkoitettu. Niin on ajateltava, kyllä se sieltä vielä eteen putkahtaa. Pahinta on, kun ei tiedä meneekö siihen kuukausi vai kuusi vuotta.
Nyt ei sitten toukokuun jälkeen olekaan tullut yhtään sellaista markkinoille, jota voisi lähteä katsomaan, joten odottelua, odottelua.. Josko kirpeä syksy taas kiihdyttäisi ihmiset muuttopuuhiin :)





2 kommenttia:

  1. Mä niin toivon, että se teidän koti vielä sieltä tupsahtaa eteen, kun vähiten odotatte. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 Niinpä! Sillainhan siinä varmasti käy :) :) Hyvä täälläkin on asua, mutta mutta.. veri vetää omiin ympyröihin :)

      Poista