4kk kuulumiset.


Viikko sitten meidän Allu saavutti neljän kuukauden rajapyykin ja alkaa olla jo iso poika. Kuin varkain poitsu oppii kokoajan uutta ja on selvästi tullut entistä seurallisemmaksi menneen kuukauden aikana.
Unet ovat huomattavasti vähentyneet päiväsaikaan, vaikka ei meillä ei ole kovin jämptejä aikatauluja nukkumisen tai minkään suhteen. Yleensä kuitenkin heräämme uuteen päivään siinä seitsemän jälkeen ja ensimmäiset torkut otetaan jo yhdeksän nurkilla. Se, kestääkö unet tunnin vai kaksi, on joka kerta yhtä iso arvoitus. Silloin Allu joka tapauksessa nukkuu usein päivän pisimmät unensa ja se on se ajankohta, jolloin minä ehdin tehdä jotain omia juttuja, kuten käydä suihkussa tai kirjoittaa blogia :) Lyhyempiä unipätkiä on sitten satunnaisesti pitkin päivää.
Nyt tämän "lumikaaoksen" jälkimainingeissa on tosin ollut melko hankalaa saada poikaa nukkumaan sillä lumimiehet ovat kolistelleet katolla monta päivää tai sitten vähintään lumitraktori pauhaa pari tuntia sisäpihalla. Tänäänkin olisin voinut tarjoilla miehille taukokahvit suoraan ikkunasta, mutta jätin sen nyt tekemättä..


4 kk neuvolassa mitat olivat tällä kertaa 6690g ja 64,5cm. Kuukaudessa tuli ihan mukavasti painoa (vajaa 700g) ja muutama senttikin kaupan päälle. Aikalailla tasaista keskikäyrää mennään pojan kanssa, vaikka tuntuu, että hän kasvaa tosi paljon nopeammin, mitä Erin. Vaatekoko on nyt 68 ja menossa kovaa vauhtia kohti 74:sta.

Selältä masulleen kääntymisen Allu oppi sinnikkään harjoittelun päätteeksi tammikuun lopulla ja nyt pitää olla jo tosi tarkkana hoitopöydällä, koska poitsu kiepauttaa itsensä ympäri ihan joka paikassa. Jaloissa on paljon voimaa ja heti kääntymisen opittuaan Alvar olisi halunnut jo ryömiäkin. Sitä taitoa odotellessa!



Neuvolan puolesta voisimme aloittaa ruokien maistelun ja ajattelinkin, että teen lähipäivinä ensimmäisen satsin bataattia tai perunaa - katsotaan nyt millä tällä kertaa lähdetään liikkeelle. Alvarin serkku oli juuri kylässä ja tälle (kaksi kuukautta vanhemmalle) maistui pottu ja kala jo ihan niinkuin vanhalle tekijälle! Niin se vaan nopeasti lähtee etenemään tämäkin asia :)



Yleisesti Alvar on edelleen tyytyväinen ja iloinen lapsi. Minusta hän ei ole koskaan turhista kitissyt ja muutaman viikon superraskas itkukausi jäi loppuvuodesta onneksi unholaan. Tuleehan niitä uusia harmeja tulevaisuudessa hampaiden jne myötä, mutta muuten meillä menee kyllä tosi mukavasti nyt. Alvar on seurallinen ja tykkää katsella siskon puuhailuja, kuten myös ketä tahansa muita lapsia. Kyllä lapsi lapsen tunnistaa, se on niin hauskaa :)


Lelukaari täältä *
Lelut täältä *

Leikkimaton olen saanut Pikkuvaniljasta pari vuotta sitten. Nyt se on jo elämää nähnyt, mutta palvelee edelleen mukavasti ja sopii väriltään meille :)


*) mainoslinkkejä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti