Ystävänpäivä lähestyy.


Ensi viikolla on pari aika mukavaa päivää. Ensinnäkin ystävänpäivää vietetään keskiviikkona, mutta tiistaikin on ihan mukiinmenevä sillä juhlin silloin synttäreitäni. On vähän siinä ja siinä alkaako nuo synttäripäivät ahdistamaan, kun tuntuu, että yli kolmekymppisenä syntymäpäiviä on ainakin kolmet vuodessa - miten se voi olla koko ajan edessä? :D Lohduttaudun sillä, että ihmiset luulevat minua usein paljon nuoremmaksi. En tiedä sitten johtuuko se naamataulusta vai lapsellisista jutuista, mutta viis veisataan siitä ;)

Joulukortit jäi meiltä vuoden lopulla lähettämättä, koska olin juuri vääntänyt ristiäiskutsut, isänpäiväkortit ja ristiäisten kiitoskortit. Korttitehdas oli siltä osin jouluna jo suljettu.. Ajattelin sitten, että muistan edes muutamaa ystävää tässä ystävänpäivän tienoilla, jos vaan suinkin ehdin kotihommilta mitään väsäämään. Muistamisen kun ei tarvitse mitään suurta olla. Kyllä se vaan mieltä lämmittää - niin saajan, kuin antajankin - jos jotain toiselle ojentaa.

Mielessä oli heti muutamia ideoita lahjaksi, joista pisimmän korren veti nyt kuuminta hottia olevat kangaskasvonaamiot. Jos on yhtään seurannut kosmetiikkauutisia, niin tietää, että korealainen kosmetiikka on laskeutunut rytinällä myös Suomeen. Muutamia postauksia olen aiheesta ehtinyt lukemaan, mutta toivon, että pääsisin syventymään aiheeseen vielä paremmin. Kangaskasvonaamiot ovat edullinen ja ihan mahtava tapa sukeltaa korealaisen kosmetiikan saloihin, joten päätin antaa sellaisen muutamalle ystävälle lahjaksi. Onko parempaa, kuin istahtaa hetkeksi naamio kasvoilla rentoutumaan ja lukemaan lehteä tai katsomaan sarjaa? Vaikka kotiäideillä on kiireistä ja omaa aikaa on vähän, niin ehkä naamion mentävä rako jossain kohti löytyy :)


Kangasnaamioita on saatavilla vaikka miten paljon ja kaiken sen runsauden keskellä saattaa mennä sormi suuhun. Ehkä näin keskitalvella on varminta valita kosteuttava versio, koska jokaisen iho kaipaa kosteutta, oli ihotyyppi mikä tahansa. Itse valitsin kuvissa näkyvän kirkastavan naamion vain suloisen ulkokuoren vuoksi, koska halusin ystävänpäiväksi jotain hempeää, mutta eipä se olisi pieni kirkastus pahitteeksi pitkän pimeyden jälkeen. Onneksi päivät ovat kokoajan kirkaampia!

Mikäli haluaa mielummin nassulleen luonnonmukaisen naamion, on silloin hyvä valinta laadukas Whamisa, jolta löytyy muitakin superherkullisia kosmetiikkatuotteita. Niihin haluan ehdottomasti tutustua tänä vuonna enemmän!

Kohta pääsen itsekin kokeilemaan ensi kertaa kangaskasvonaamiota. Tilasin niitä kotiin melkoisen kasan, joten riittänee koko kevääksi. Vielä kun löytyisi tuommoiset tajuttoman pehmoiset ja suloiset aamutossut aikuisten koossa. Kuvassa näkyvät tilasin tyttärelle - eihän noita voinut kertakaikkiaan vastustaa!

Suloista viikonloppua!


Postaus sisältää mainoslinkkejä





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti